70 on vain numero

70 on vain numero

70 on vain numero


( 6.6 107 käyttäjältä )

102 min. 2021 HD

Katso 70 on vain numero koko elokuvan verkossa ilmaiseksi suomenkielisellä tekstityksellä. Lavalla Seija Kuula säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, ja vaikka Seija on ”koko kansan rakastama”, hänen on vaikea päästää lähelleen ketään. Mutta nyt aika ja yleisö ovat muuttuneet. Iskelmälegendan fanikunta alkaa olla vanhainkodeissa, joten pinnalla pysymiseksi täytyy keksiä uusia keinoja ja Seijaa aletaan ”brändäämään” uudelleen uudelle yleisölle. Seija taitaa kikat, tietää mihin media iskee ja kuinka saada asiat jäämään yksityisiksi. Apu brändinrakennuksessa on kuitenkin tarpeen. Vaikka Instagram on hallussa (jotenkuten), mutta uudet musiikilliset tuulet vaativat tuoretta ammattimuusikon näkemystä. Tähän avun tarjoaa salskea nuorempi musiikintekijä Lauri, johon biisinkirjoitusileirin tuoksinassa Seija päästää itsensä rakastumaan. Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite.

70 on vain numero
70 on vain numero (2021)

Saatat pitää myös

  • 2025
    Karate Kid: Legends

    Karate Kid: Legends (2025)

    Karate Kid: Legends

    7.22025HD

    kung fu -ihmelapsi Li Fong joutuu jättämään kotinsa Pekingissä perhetragedian myötä ja muuttamaan äitinsä kanssa New Yorkiin. Li yrittää päästää irti menneisyydestään yrittäessään sopeutua uusien luokkatovereidensa joukkoon, ja vaikka hän ei halua ta...

    Karate Kid: Legends
  • 2025
    Ballerina

    Ballerina (2025)

    Ballerina

    7.42025HD

    Nuori Eve Macarro koulutetaan Ruska Roman perinteiden mukaisesti palkkamurhaajaksi kostaakseen isänsä murhan....

    Ballerina
  • 2025
    Bring Her Back

    Bring Her Back (2025)

    Bring Her Back

    7.32025HD

    ...

    Bring Her Back
  • 2025
    The Ritual

    The Ritual (2025)

    The Ritual

    5.92025HD

    ...

    The Ritual
  • 2025
    M3GAN 2.0

    M3GAN 2.0 (2025)

    M3GAN 2.0

    7.22025HD

    Gemma ja Cody ovat muuttaneet San Franciscoon, missä Gemma vanhoine tiimeineen työskentelee tekoälyn säätelyä ajavassa järjestössä. Mukana pyörii alan guru Christian. Tiimin tietämättä puolustusalan yritys on onnistunut varastamaan M3GANIN tekniikan ...

    M3GAN 2.0
  • 2024
    Miséricorde

    Miséricorde (2024)

    Miséricorde

    6.32024HD

    ...

    Miséricorde
  • 2025
    The Fantastic Four: First Steps

    The Fantastic Four: First Steps (2025)

    The Fantastic Four: First Steps

    02025HD

    Mister Fantastic, Invisible Woman, Human Torch ja The Thing kohtaavat tähän asti hirmuisimman haasteensa. Nelikko joutuu tasapainoilemaan sankarirooliensa ja vahvojen perhesiteidensä välillä puolustaessaan maapalloa kyltymättömältä avaruusjumalalta n...

    The Fantastic Four: First Steps
  • 2025
    Foinikialainen juoni

    Foinikialainen juoni (2025)

    Foinikialainen juoni

    6.82025HD

    Tarina perheestä ja perheyrityksestä....

    Foinikialainen juoni